Vammaisten oikeudet
-
Sosiaalihuoltolain palvelut eivät saa korvata vammaispalvelulain mukaisia palveluita Edellisessä julkaisussani Kuntien ja hyvinvointialueiden palvelut ovat tärkeä vammaisten elämän mahdollistaja kerroin hieman, miten hyvinvointialueet ovat soveltaneet vammaispalvelulakia ja tehneet hyvinkin vammaisten elämää rajoittavia päätöksiä. Olen seurannut uutisia hyvin huolestuneena, koska uuden vammaispalvelulain myötä kaikkien palvelut pitäisi päivittää vuoden 2027 loppuun mennessä. Huoleni on, että esimerkiksi omallakin kohdallani…
-
Hyvinvointialueet vastaavat sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastustoimen järjestämisestä omalla alueella. Tarkennettuna hyvinvointialueen vastuulla on muun muassa vammaispalvelut.
-
Saavutettavuus on kaikkien etu Varsinkin tällä vuosituhannella on yleistynyt, että uusien rakennuksien täytyy olla esteettömiä. Esteettömyys koskettaa meitä kaikkia, vaikka ei olisi mitään rajoitetta: hissi kerrostalossa ei ole pelkästään hyödyllinen pyörätuolilla liikkuvalle vaan myös lastenrattaita työntävälle vanhemmalle. Kun kaupan korkeaan kynnykseen asennetaan liuska, siitä on helpompi mennä myös ostoskärryjen kanssa. Esteettömyyden tavoin myös saavutettavuus on…
-
Henkilökohtainen apu on osa elämääni Apuvälineiden lisäksi henkilökohtainen apu on osa elämääni. Sain ensimmäisen avustajan jo päiväkoti-iässä. Aloittaessani ensimmäisen luokan avustaja siirtyi kanssani kouluun, jossa hän auttoi minua tehtävien tekemisessä, syömisessä, pukemisessa ja riisumisessa. Avustaja oli minulla vain koulupäivän ajan. Vapaa-ajalla olin perheeni parissa, vaikka minulla olisi ollut kai oikeus avustajaan. Kun siirtyy lukioon tai…
-
Vammainen lapsi on ensisijaisesti lapsi Tässä kuussa 20.11. vietetään lasten oikeuksien päivää. Lapsen oikeuksien sopimus on maailman laajimmin ratifioitu: jopa 196 maata on sitoutunut noudattamaan sitä. Lapsen oikeuksien päivän tarkoituksena on muistuttaa lasten asemasta ja hyvinvoinnin edistämisen tärkeydestä kaikkialla maailmassa. Viime vuoden teema oli korostaa kaikkien lasten oikeutta nauttia kaikista heille kuuluvista oikeuksistaan, oikeutta elää…
-
Elämäni kaksi tärkeää muuttoa Muutin 21-vuotiaana omilleni toiseen kaupunkiin. Olen kotoisin pieneltä paikkakunnalta, joten itselleni oli aina selviö, että lukion jälkeen muutan omilleni. Varmaan tähän vaikutti se, että haaveilin jo ala-asteella yliopistoon pääsystä. Lukion jälkeen vietin vielä välivuoden vanhempien luona, koska selkäni jäykistettiin skolioosin takia. Toisaalta muutto ei ollut helppo juttu kaikella tavalla. Tietenkin tuntui…
-
Tampereen kaupunki panostaa esteettömyyteen Osallistuin huhtikuussa Tampereen kaupungin järjestämälle esteettömyyskierrokselle, jonka myötä Tampereen kaupunki toteuttaa ensimmäisen esteettömyyssuunnitelman. Sen kohderyhmänä ovat toiminta- ja liikuntarajoitteiset ihmiset. Kierros toteutettiin pienryhmissä, jossa osallistujat saivat kertoa mielipiteensä kaupungin kiinteistön piha-alueista ja sisätiloista. Kierrokselle ilmoittauduttiin internetin lomakkeella, jossa oli listattuna kiinteistöjä, jotka olivat tuttuja tai joissa halusi vierailla. Pääsin kierrokselle Tampereen…
-
Ilmastonmuutos koskettaa meitä kaikkia Kesät 2022 ja 2023 koettelivat jo Etelä- ja Keski-Eurooppaa, koska siellä kärvisteltiin hirveässä kuumuudessa. Kuumuuden takia siellä kärsittiin kuivuudesta, joka puolestaan aiheutti tulipaloja. Kesällä 2023 uutisoitiin, että ilmastonmuutoksen takia kesät Keski- ja Etelä-Euroopassa lämpenevät entisestään ja matkailun odotetaan kasvavan Suomeenkin päin. Noita uutisia lukiessani tunsin surua kaikkia niitä maita kohtaan, joita…
-
Esteet Nurin: Kohti saavutettavaa arkea – tilaisuudessa käytiin monipuolisesti saavutettavuutta läpi.
-
Rakkaus on elämän kantava voima Olen elämässäni kiitollinen monista asioista. Yksi tärkeimmistä asioista on puolison löytäminen. Murrosiässä mietin, tapaanko ikinä ketään tai kelpaanko kenellekään. Nuorempana oli monia ihastumisia. Tai ehkä näin jälkikäteen ajateltuna pikemminkin haaveilua: olen muutenkin haaveilija. Kohtasin mieheni jo teini-iässä, koska olemme kotoisin samalta paikkakunnalta. Emme kuitenkaan tunteneet toisiamme sen paremmin, koska mieheni…
-
Tällaista on monen vaikeavammaisen arki. Moni vaikeavammainen ei kykene kokonaan tai osittain itse sairauden takia toimimaan tavanomaisissa elämän asioissa, joten henkilökohtainen apu on välttämätön. Henkilökohtaista apua myönnetään henkilölle, jolla on pitkäaikainen tai etenevä vamma tai sairaus.
-
Hallituksen esitysten vaikutukset vammaisiin Tänään sunnuntaina 3. joulukuuta vietetään kansainvälistä vammaisten päivää, jonka tarkoituksena on tehdä yhteiskunnasta esteettömämpi. Sen lisäksi päivän tarkoituksena on muun muassa muistuttaa, että vammaiset voivat elää samankaltaista elämää kuin vammattomat ihmiset. On tehnyt pitkään mieli kirjoittaa hallituksen kaavailemista asioista, koska ne vaikuttavat meidän vammaisten arkeen niin monella tavalla. Päätin nyt…
-
Elämää rikastava työkeilu Vammaisten suurimpia ongelmia on työllistyminen. Seuraavassa kerron, miten kevytyrittäjyyden kokeilu ja elämää rikastava työkokeilu muutti elämäni. Keväällä 2021 toteutui yksi suurimmista haaveistani, kun valmistuin filosofian maisteriksi. Opiskeluihin meni yhdeksän vuotta, joten niiden päätyttyä olin tosi väsynyt. Varmaan ainakin puolen vuoden ajan en jaksanut olla juurikaan tietokoneella, koska gradua tehdessäni olin tietokoneella…
-
Oikeus monenlaisiin tyyleihin Jokaisella on oma tyyli, joka vaihtelee elämän aikana. Myös vammaisella on oikeus omaan tyyliin. Varmaan jokainen vammainen joutuu jossain vaiheessa elämäänsä kokemaan, että on vaikeaa toteuttaa omaa tyyliään. Jokaisella on oikeus monenlaisiin tyyleihin. Joulukuun 3. päivä järjestettiin DiDa-festivaali, jossa paneelikeskustelun aiheena oli Minuuksien tyylit. Keskusteluun osallistuneet aktivistit Jenni Ahtiainen, Orjo…
-
THL:n nettisivujen mukaan yhteiskunta ja yhteisöjen normit, historialliset tilanteet ja asenteet määrittävät vammaisuuden. Yhteisössä jäsenet määrittelevät itseään, muita ja toisia yhteisöjä. Toisin sanoen vammainen henkilö voi itse määrittää, onko vammainen.
