Sosiaalihuoltolain palvelut eivät saa korvata vammaispalvelulain mukaisia palveluita
Edellisessä julkaisussani Kuntien ja hyvinvointialueiden palvelut ovat tärkeä vammaisten elämän mahdollistaja kerroin hieman, miten hyvinvointialueet ovat soveltaneet vammaispalvelulakia ja tehneet hyvinkin vammaisten elämää rajoittavia päätöksiä. Olen seurannut uutisia hyvin huolestuneena, koska uuden vammaispalvelulain myötä kaikkien palvelut pitäisi päivittää vuoden 2027 loppuun mennessä. Huoleni on, että esimerkiksi omallakin kohdallani henkilökohtaista apua vähennetään ja pärjäämiseni omassa kodissa heikkenee.
Myös vammaisjärjestöt ovat esittäneet huolensa. Viime viikolla 11 vammaisjärjestöä julkaisi yhteiskannanoton vammaispalvelulain mukaisista palveluista ja niiden soveltamisesta hyvinvointialueilla. Kannanoton allekirjoittaneet järjestöt ovat äärimmäisen huolestuneita ”vammaisten henkilöiden ihmisoikeuksien toteutumisesta ja hyvinvointialueiden uusista lain tulkinnoista sekä osittain lainvastaisista soveltamisohjeista, jotka heikentävät merkittävästi asiakkaiden asemaa ja rajaavat viranomaisten harkintavaltaa asiakkaan etua vaarantavalla tavalla”. (Rusetti ry)
Nykyisen lain kompastuskivenä on se, että siinä korostuu vammaispalvelulain toissijaisuus. Siinä mainitaan, että vammaisen henkilön palvelut järjestetään ensisijaisesti sosiaalihuoltolain perusteella. Sosiaalipalveluja voi saada kuka tahansa kiireellisessä tilanteessa vauvasta vaariin. ”Sosiaalipalveluja on järjestettävä tueksi esimerkiksi jokapäiväiseen elämään, asumiseen ja taloudelliseen selviytymiseen sekä lapsen tasapainoiseen kehitykseen ja hyvinvointiin liittyen. Jos henkilöllä on muun lain nojalla oikeus sosiaalipalvelujen saamiseen, on sovellettava niitä säännöksiä, jotka parhaiten toteuttavat asiakkaan etua.” (Invalidiliitto)
Henkilöllä on taas oikeus vammaispalveluihin silloin, kun yleispalvelut eivät ole riittäviä. Vammaispalvelulaki määrittelee vammaisen henkilön siten, että henkilöllä on vamman tai sairauden johdosta pitkäaikaisesti vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista. Näitä toimintoja ovat muun muassa asuminen, työssä käyminen, opiskelu, osallistuminen, liikkuminen, asioiminen sekä vapaa-ajan viettoon kuuluvat toiminnot. Vammaispalvelulain mukaisten palvelujen ja tukitoimien järjestäminen perustuu henkilön vammasta tai sairaudesta aiheutuvaan tarpeeseen, eikä diagnoosiin.
Vammaisjärjestöihin on otettu toistuvasti yhteyttä muun muassa henkilökohtaisen avun päätöksen muuttamisesta kotihoidoksi asiakkaan tietämättä tai asiakasta kuulematta. Tällaista menettelyä on tapahtunut myös muiden palvelupäätösten kohdalla, mikä on asiakkaan osallisuutta ja asemaa turvaavien säädösten vastaista. Pitäisi muistaa, että sosiaalihuoltolain mukainen kotihoito ja vammaispalvelulain mukainen henkilökohtainen eivät ole sama asia. Niiden ero on se, että kotihoidossa päätösvalta on suurimmaksi osaksi henkilöstöllä. Kotihoito toteutuu vain kotona kotihoidon määritteleminä ajankohtina, ja niinpä se ei mahdollista kodin ulkopuolista toimintaa. Toisin sanoen vammainen henkilö on kotinsa vanki.
Henkilökohtaisessa avussa käyttäjä taas voi itse määrittää avun sisällön, ajankohdan sekä toteutustavan. Kotihoito toteutuu usein vain 15 minuutin ajan, kun taas henkilökohtainen apu on pisimmillään koko päivän tai vuorokauden. Tällöin vammainen voi itse päättää, milloin tehdään ruokaa, siivotaan tai menee suihkuun. Henkilökohtainen apu mahdollistaa myös kodin ulkopuolisen toiminnan, esimerkiksi ystävien tai läheisten tapaamisen.
Kannanotto koski myös elämänvaiherajauksen poistamista vammaispalvelulaista ja sitä, että ikääntyneillä vammaisilla ja ikääntyneinä vammautuneilla henkilöillä ei ole pääsyä vammaispalvelulain mukaisiin erityispalveluihin. Monissa elämänmittaisissa vammoissa tai pitkäaikaissairauksissa esiintyy myöhäisoireita (kuten lihasvoiman heikkeneminen, uupumus, hengitysvaikeudet, puheen tuottamisen vaikeudet), joita ei pidä sekoittaa vanhuudesta johtuvaan toimintakyvyn heikkenemiseen. Niinpä palveluita ei saa evätä tämän perusteella.
Yhdyn vammaisjärjestöjen kannanottoon, että ”vammaisten henkilöiden tarvitsemat palvelut tulee vammaispalvelulain mukaan myöntää yksilöllisesti, jokaisen henkilön toimintakyvyn ja tarpeiden mukaisesti” (Rusetti ry). Suomi on sitoutunut YK:n vammaissopimukseen, jonka mukaan vammaisilla on oltava samat oikeudet kuin vammattomilla.
Lähteet:
Invalidiliitto: https://www.invalidiliitto.fi/vammaisuus/vammaisten-oikeudet/vammaispalvelut-ja-sosiaalihuoltolaki
Erilaisuutta yli rajojen 