joulukuu 2023
-
Vuoden upeat areenakonsertit Marraskuussa 2022 olin Nokia-areenalla Mestarit-konsertissa, mistä jäi kipinä areenakonserteissa käymiseen. Alkuvuodesta 2023 äitini kysyi kiinnostustani lähteä Andrea Bocellin konserttiin huhtikuussa. Joskus katsoimme yhdessä Bocellia televisiosta ja niinpä innostuin heti. Taisin katsoa heti pyörätuolilipun saatavuutta, mutta niitä ei ollut. Kävin parin viikon aikana katsomassa aina välillä. Hieman mietin, mitä jos pyörätuolilippuja ei…
-
Hallituksen esitysten vaikutukset vammaisiin Tänään sunnuntaina 3. joulukuuta vietetään kansainvälistä vammaisten päivää, jonka tarkoituksena on tehdä yhteiskunnasta esteettömämpi. Sen lisäksi päivän tarkoituksena on muun muassa muistuttaa, että vammaiset voivat elää samankaltaista elämää kuin vammattomat ihmiset. On tehnyt pitkään mieli kirjoittaa hallituksen kaavailemista asioista, koska ne vaikuttavat meidän vammaisten arkeen niin monella tavalla. Päätin nyt…
