marraskuu 2023
-
Bloggaajana jo vuoden Eilen 7.11. juhlin sitä, että olen ollut bloggaajana jo vuoden. Blogin perustaminen liittyy maanantain kirjoitukseen, koska sain kannustusta blogiin aloitettuani työkokeilun. Olin haaveillut blogista jo muutaman vuoden, mutta kuten kaikessa, se aloittaminen oli niin vaikeaa. Toisaalta blogin idea oli hakusessa, koska en halunnut kirjoittanut mitään päiväkirjaa. Kuten olen kertonut, olen…
-
Elämää rikastava työkeilu Vammaisten suurimpia ongelmia on työllistyminen. Seuraavassa kerron, miten kevytyrittäjyyden kokeilu ja elämää rikastava työkokeilu muutti elämäni. Keväällä 2021 toteutui yksi suurimmista haaveistani, kun valmistuin filosofian maisteriksi. Opiskeluihin meni yhdeksän vuotta, joten niiden päätyttyä olin tosi väsynyt. Varmaan ainakin puolen vuoden ajan en jaksanut olla juurikaan tietokoneella, koska gradua tehdessäni olin tietokoneella…
