toukokuu 2023
-
Kannanotto avustajien pitkiin työvuoroihin Tällä hetkellä Heta-liitto ja JHL neuvottelevat henkilökohtaisten avustajien pitkien työvuorojen korvaamisesta. Tämä on oma kannanotto avustajien pitkiin työvuoroihin. Avustajani ovat tehneet pitkiä työvuoroja 3,5 vuotta. Viime vuonna 5-6 päivänä viikossa oli pitkiä työvuoroja. Nyt joulukuusta 2022 lähtien kaikilla kolmella avustajallani pelkkiä kokopäivän vuoroja. Viime vuonna myös puolisoni siirtyi kokoaikaiseksi työnantajaksi…
-
Elämäni ensimmäinen areenakeikka Viime marraskuussa oli yksi elämäni hienoimmista illoista, kun olin Nokia-areenalla Mestarit-kiertueen konsertissa. Olen toki ollut monilla festareilla, baarikeikoilla ja muutamalla Ratinan stadionkeikoilla, mutta tämä oli elämäni ensimmäinen areenakeikka. Ennen ”omaa areenaamme” kaikki areenakeikat olivat (varmaan) Helsingissä, ja minulla ei ollut niin kovaa paloa keikalle, että olisin lähtenyt. Toisaalta vammaani liittyy, että säikähdän…
